Vaatteet ja kengät tarvitsevat hoitoa ja huoltoa. Varsinkin aktiivikäytössä olevien tuotteiden kanssa on tärkeää, että tuotteet hoidetaan hoito-ohjeen mukaan. Näin tuote säilyttää toiminnallisuutensa ja ulkonäkönsä pidempään. Tuotteen eliniän pidentäminen on helppo ja halpa vastuullisuusteko.

Kuinka huollan ja pesen vaatteeni oikein?

Tuuleta ensisijaisesti 

Liiallinen peseminen kuluttaa vaatteita ja kuormittaa samalla ympäristöä kuluttamalla energiaa ja vettä. Usein pelkkä tuotteen tuuletus ulkona tai avoimen ikkunan edessä riittää. Näin kannattaa toimia varsinkin ulkovaatteiden, arki- ja juhlavaatteiden sekä kenkien kohdalla. Vältä kuitenkin tuulettamasta vaatteita suorassa auringonvalossa, jotta värit eivät haalistu. Vaatteet voi raikastaa pesuvälin pidentämiseksi myös pakastamalla tai höyryttämällä (huomioi aina höyrytyksessä kankaan lämmönkesto). 

Tahrojen poisto 

Pieniä tahroja kannattaa kokeilla ensin poistaa paikallisesti koko tuotteen pesemisen sijasta. Vaikeat tahrat on hyvä pyrkiä poistamaan ennen konepesua. Tarkista tahranpoistajien sopivuus kankaalle aina tuotteen hoito-ohjeesta sekä kokeilemalla tahranpoistajaa huomaamattomaan kohtaan. Monet tahranpoistajat saattavat sisältää valkaisevia aineita, eivätkä ne sovi värjätyille tuotteille. Perinteinen sappisaippua on loistava puhdistaja rasvapohjaisille tahroille. 

Pese oikein 

Tuotteen oikeaoppinen pesu tapahtuu hoito-ohjeeseen merkityllä tavalla. Hoito-ohjeesta löydät tuotteen pesulämpötilan ja –tavan. Samankaltaiset tuotteet kannattaa pestä aina keskenään, pyrkien yhdistelemään värejä mahdollisuuksien mukaan. Peseminen kannattaa aina, kun tuote on selvästi likainen, mutta turhaa ylimääräistä pesua tulee välttää tuotteen kulumisen välttämiseksi. Urheiluvaatteet kannattaa pestä aina hikisen käytön jälkeen, mutta esimerkiksi farkuille voi riittää pelkkä tuuletus viileässä ajoittain ja pesu muutamaan kertaan vuodessa. 

Pesuainetta valittaessa tärkeintä on huomioida sen soveltuvuus tuotteiden tarpeisiin. Nestemäisessä pesuaineessa ei yleensä käytetä valkaisuaineita toisin kuin valkopyykille tarkoitetussa jauhemaisessa. Valkopyykin pesuun suositellaan siis jauhemaista, mikäli haluaa pesuaineen myös valkaisevan pyykin. Nestemäinen pesuaine liukenee nopeammin ja sopii näin paremmin pienten koneellisten pikapesuun sekä käsinpesuun. 

Huuhteluaineen käyttöä varsinkin teknisten vaatteiden kanssa tulisi välttää, sillä se saattaa vaikuttaa esimerkiksi elastaanin kestävyyteen. Sen sijaan kannattaa suosia pyykkietikkaa huuhteluaineen tapaan hajujen neutralisointiin. Tarkoitukseen sopii myös ihan perinteinen väkiviinaetikka, joskin esimerkiksi silkki tai viskoosi ei välttämättä kestä sen käyttöä. Tällöin pyykki saattaa tuoksua märkänä etikkaiselle, hajun kuitenkin haihtuessa tuotteen kuivuessa. Väkiviinaetikkaa tulisi kuitenkin välttää, mikäli käytössä on itseannosteleva pesukone. 

Villaneuleiden huolto 

Laadukkaat neulemateriaalit kestävät käytössä pitkään, kunhan huomioi neulemateriaalin oikeaoppisen hoidon ja huollon. Eläinperäiset villamateriaalit, kuten lampaanvilla, cashmir ja alpakka ovat pitkäikäisiä ja miellyttäviä materiaaleja, joiden puhdistukseen riittää usein vain raikkaassa ilmassa tuuletus (kts. kohta tuuleta ensisijaisesti). Tahroja kannattaa yrittää poistaa ensisijaisesti paikallisesti, sillä neuleiden turhaa pesua tulee välttää. Tahran poistossa kannattaa suosia mietoja, mielellään villalle tarkoitettuja pesuaineita ja mahdollisuuksien mukaan kokeilla niitä ensin huomaamattomassa kohdassa tuotetta, jotta voidaan olla varmoja, ettei aine vaikuta tuotteen väriin tai pinnan rakenteeseen. Muutenkin eläinperäiset neuleet tulisi aina pestä käsin suhteellisen matalassa lämpötilassa. Pesty tuote tulee kuivata tasokuivauksella, jotta vältytään tuotteen venyminen.  

 Eläinperäiset neuleet eivät kulu samalla tavalla kuin synteettiset, vaan ne muodostavat käytössä ja mekaanisen hankauksen vaikutuksesta pintaan pientä nukkaa. Tämä vaikuttaa tuotteen ulkonäköön, mutta on onneksi helppoa poistaa nukkaharjalla tai nukkaleikkurilla. Käsittele tuote välineellä kokeillen, millaista painetta sille kannattaa asettaa. Nukkaharja on leikkuria hellempi työkalu eikä katko samalla tavalla kuitua, mutta ajoittain nukkaleikkuri on kampaa parempi tietynlaisiin materiaaleihin. Tässä kokeilemalla selviää paras toimintamalli. 

Urheilu- ja aktiivivaatteet 

Urheilu- ja aktiivivaatteita tulee pestä muita vaatteita useammin, jotta lika ja haju eivät pinty tekstiiliin. Hikiset vaateet on hyvä pestä mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman pian urheilun jälkeen tai ainakin jättää ilmavasti kuivumaan. Noudata pesuohjeita tarkasti. Pesulämpötilan voi kuitenkin säätää hoito-ohjeen ohjeistusta alhaisemmaksi energian- ja vaatteen säästämiseksi, mikäli tuote puhdistuu pienemmässä lämpötilassa. Hikisten ja pahanhajuisten tekstiilien kanssa toimii hyvin etikkavedessä huuhtelu, etikkapohjaisen huuhteluaineen käyttö sekä urheiluvaatteille tarkoitettu pesuaine. Icepeakin Sport Wash on urheilutekstiileille tarkoitettu pesuaine, joka neutralisoi hajuja ja bakteereja perinteisiä pesuaineita tehokkaammin. Lisäksi suosittelemme käyttämään erityisesti mikromuovien keräämiseen tarkoitettuja pesupusseja synteettisten materiaalien pesussa (esim. urheilutekstiilit ja nukkaiset fleecet), jotta pesussa irtoavia mikromuovipäästöjä vesistöihin voitaisiin vähentää.  

Ulkotakit ja -housut 

Ulkotakit ja -housut olisi hyvä pestä noin kerran vuodessa, jos selkeää likaantumista ei muuten ole havaittavissa. Pesu kannattaa suorittaa esimerkiksi juuri ennen tuotteen siirtämistä kesä- tai talvisäilöön. Pesun aikana sulje aina avoimet vetoketjut, nepparit ja muut osat, jotka saattavat vahingoittua pesussa. Suorita pesu ohjeiden mukaisesti. Untuvatuotteiden kanssa pesun jälkeen on tärkeää kuivata tuote tasolla ja möyhiä sitä kuivumisen aikana useasti, jotta untuvan paakkuuntuminen estyy. Kuivausrummun käyttö on myös mahdollista untuvalle, mutta mukaan kannattaa sujauttaa esimerkiksi muutama puhdas tennispallo möyhimään untuvan pöyheäksi. Untuvalle tarkoitettu pesuaine, kuten Icepeakin Down Wash, ylläpitää untuvan pöyheänä ja lämpimänä pesusta toiseen. 

Kuoritakkien- ja housujen tarkoituksena on suojata käyttäjäänsä erilaisilta sääolosuhteilta. Tämän vuoksi ne likaantuvat muita ulkoiluvaatteita helpommin ja tarvitsevat useamman pesukerran. Jokainen pesu kuluttaa kuorivaatteen pinnalle muodostettua veden hylkivyyskäsittelyä ja näin ollen tuotteiden vedenhylkivyyttä. Käsittelyn voi lisätä itse joko suihkutettavalla suojakäsittelyllä tai tarkoitukseen tarkoitetulla pesuaineella, joka aktivoituu pesukoneessa lämpimän veden avulla. Tällaisia käsittelyaineita löytyy urheilumyymälöistä sekä hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Esimerkiksi kengille suunnattu suojasuihke saattaa sopia myös ulkoiluvaatteille, mutta tämä kannattaa varmistaa aina tuotteen tiedoista. Käyttäessäsi suihketta, suihkuta sitä mielellään ulkona ja huolellisesti koko tuotteelle. Muista antaa tuotteen kuivua ennen käyttöä. Käsittely on yleensä täysin huomaamaton ja kestää tuotteesta riippuen useamman pesun ennen kuin se kannattaa uusia. 

Entä kuinka huollan kenkäni pitkäikäisiksi?

Kenkiä ei suositella pestävän pesukoneessa. Pesukone ja sen linkous saattavat rikkoa kengän rakenteita tai heikentää liiman pitävyyttä. Todella likaisia kangaskenkiä voi pestä käsin pyykinpesuaineella, mutta ylimääräistä liottamista kannattaa välttää. Irrota nauhat ja pohjalliset ja pese sekä kuivaa ne erikseen. Kengän muodon säilyttämiseksi voi sisään työntää esimerkiksi sanomalehteä tukemaan kenkää ja imemään ylimääräistä kosteutta. 

Pääasiallisesti kenkien puhdistukseen ja hoitamiseen suositellaan siihen tarkoitettuja puhdistusaineita. Niiden avulla voi kuluneenkin kengän taikoa uuden veroiseksi, esimerkiksi puhdistamalla kengän kumipohjan taas kiiltäväksi ja hinkkaamalla pois alkukevään pölyjen pinttymät. Hajujen neutralisointiin on olemassa erilaisia kenkädeodorantteja, mutta satunnainen puhdistus ja tuuletus ajavat usein saman asian. Kengät kannattaa aina puhdistuksen päätteeksi suojata tarkoitukseen tarkoitetulla suojasuihkeella, joka suojaa kenkää myös lialta ja saasteilta. 

Nahkakengät 

Kenkien valmistuksessa käytetään monenlaista nahkaa, jonka käyttötarkoitus ja hoitomuodot eroavat toisistaan. Nahan perusteellista kastumista tulee aina välttää ja suorittaa pesu siihen tarkoitetulla nahanpesuaineella. Jos puhdistusaine vaatii, käytä veteen kastettua, hyvin puristettua pesusientä tai harsokangasta kengän puhdistamiseen. Aina puhdistukseen ei aineita tarvita, vaan pölyn ja kuivan lian saa hangattua pois kengästä kenkäharjalla. Puhdistuksen jälkeen kenkä kannattaa kosteuttaa joko värittömällä tai kengän värisellä hoitotuotteella, joka auttaa pitämään nahan kimmoisana. Kimmoisa nahka ei niin helposti muodosta painaumia, jotka rikkoutuvat käytössä herkemmin. Lopuksi nahka kannattaa suojata kosteussuojalla, joka lukitsee nahan huokoset samalla myös lialta ja saasteilta. 

Mokka- ja nupukkinahka 

Mokka- tai nupukkinahka, eli hieman samettinen ja rakeinen nahkalaatu, on huollon kannalta hieman sileää serkkuaan pintanahkaa vaativampi ja sen huolto kannattaa tehdä säännöllisemmin. Mokka- ja nupukkinahan paras ystävä on pehmeä nupukkiharja tai –kumi. Tällä kenkä kannattaa harjata usein, mielellään aina käytön jälkeen. Myös säännöllinen kosteustuotteen käyttö kannattaa, sillä se pitää nahan joustavana ja hyväkuntoisena. 

Tuotteiden korjaus

Konsernimme merkkien vaatteet voit tarvittaessa myös korjauttaa, tuunata tai muodistaa ja antaa näin vaatteelle niiden ansaitsema jatkoaika. Tämä onnistuu helposti kumppanimme Menddien kautta. Haluat sitten korjata tai paikata sporttivaatteesi tai muodistaa tai tuunata lempivaatteesi arkeen tai juhlaan, voit lukea palvelusta lisää ja jättää tarjouspyynnön suoraan ompelijalle tästä.